Tässä tekstissä on pyritty kuvailemaan abstrakteja asioita ymmärrettävällä tavalla, ja siinä käsitellään muun muassa sisimpään katsomista. Jos se tuntuu pelottavalta, silmät auki katselemalla maailmaa ympärilläsi pelko hälvenee.

 

Sinä olet yksi Itse. Maan päällä kohtaat kuitenkin vain osan siitä, Kuka olet, koska olet osa Jumalaa, Joka on Kaikki. Toisaalta aivan kaikki mitä havaitset on osa sinua. Myös jokainen elollinen olento on osa sinua, niin kuin sinäkin olet osa heitä. Ykseys, jonka havaitset, sisältyy Kaikkeen-Mikä-On.

 

Keho – aitaus mielen ympärillä?

 

Keho tehtiin Alkulähteestä eroamisen jälkeen aika-avaruudellisen maailmankaikkeuden osaksi havainnollistamaan erkaantumista ja paikkaa, jonne voisi paeta rakkautta. Siinä mielessä keho symboloi erillisyyttä, sillä se näyttää erottavan Itsesi osat toisistaan ja sinut kaikista muista.

Jokaisella keholla näyttää olevan oma, toisista erossa oleva mieli, jolla on omat yksityiset ajatuksensa, jotka poikkeavat kaikkien muiden ajatuksista. Siten keho vaikuttaisi ympäröivän mieltä ja rajaavan sen sisälleen. Mutta onko asia niin? Jos hetken kuvittelet, että älypuhelin olisi keho, joka ympäröisi mieltä, jossa on ajatuksia, niin olisiko mieli silloin laitteen sisällä sen vankina? Vai olisiko mieli vapaa, ja laite pieni ikkuna mieleen, joka ympäröikin sitä?

On varmaankin selvää, että Jumala, Kaikki-Mikä-On, ei voi olla keho. Sen sijaan ego pitää asuinpaikkanaan kehoa, jonka avulla sen on tarkoitus saada tyydytystä näennäiseen olemassaoloonsa. Keholle voidaan kuitenkin nähdä myös toisenlainen tarkoitus.

 

”Hän, joka on auringossa, on sama Hän, joka on ihmisessä.”

– Ramana Maharshi

 

 

 

 

 

 

Scroll to Top