Tässä tekstissä on pyritty kuvailemaan abstrakteja asioita ymmärrettävällä tavalla, ja siinä käsitellään muun muassa sisimpään katsomista. Jos se tuntuu pelottavalta, silmät auki katselemalla maailmaa ympärilläsi pelko hälvenee.

 

Sinä olet yksi Itse. Maan päällä kohtaat kuitenkin vain osan siitä, Kuka olet, koska olet osa Jumalaa, Joka on Kaikki. Toisaalta aivan kaikki mitä havaitset on osa sinua. Myös jokainen elollinen olento on osa sinua, niin kuin sinäkin olet osa heitä. Ykseys, jonka havaitset, sisältyy Kaikkeen-Mikä-On.

 

Keho – aitaus mielen ympärillä?

 

Keho tehtiin Alkulähteestä eroamisen jälkeen aika-avaruudellisen maailmankaikkeuden osaksi havainnollistamaan erkaantumista ja paikkaa, jonne voisi paeta rakkautta. Siinä mielessä keho symboloi erillisyyttä, sillä se näyttää erottavan Itsesi osat toisistaan ja sinut kaikista muista.

Jokaisella keholla näyttää olevan oma, toisista erossa oleva mieli, jolla on omat yksityiset ajatuksensa, jotka poikkeavat kaikkien muiden ajatuksista. Siten keho vaikuttaisi ympäröivän mieltä ja rajaavan sen sisälleen. Mutta onko asia niin? Jos hetken kuvittelet, että älypuhelin olisi keho, joka ympäröisi mieltä, jossa on ajatuksia, niin olisiko mieli silloin laitteen sisällä sen vankina? Vai olisiko mieli vapaa, ja laite pieni ikkuna mieleen, joka ympäröikin sitä?

On varmaankin selvää, että Jumala, Kaikki-Mikä-On, ei voi olla keho. Sen sijaan ego pitää asuinpaikkanaan kehoa, jonka avulla sen on tarkoitus saada tyydytystä näennäiseen olemassaoloonsa. Keholle voidaan kuitenkin nähdä myös toisenlainen tarkoitus.

 

”Hän, joka on auringossa, on sama Hän, joka on ihmisessä.”

– Ramana Maharshi

 

 

Keholla ei ole itsenäistä tahtoa

 

Kukaan ei varmaankaan luule, että hänen puhelimensa tai tietokoneensa tai televisionsa toimisi omin päin, hänestä riippumatta tai että ne tuntisivat jotakin. Ne välittävät sanomia, joihin liittyvät tunteet saavat aikaan viestien lähettäjä ja vastaanottaja, eikä itse laite.

Keho on mielen käyttöön tarkoitettu oppimis- ja kommunikointiväline. Se ei itse opi mitään, eikä se pysty luomaankaan – keho ei tee omin päin mitään. Toisella tavalla sanottuna aivosi ei päätä elämästäsi, siitä mitä ajattelet tai katsot tai teet – koska aivot ei ole se, mikä ajattelee. Keho ei myöskään käske mieltä menemään jonnekin tai tekemään jotakin, sillä ei ole valtaa rajoittaa mieltä eikä pitää sitä vankinaan. Se yksinkertaisesti tekee sen mihin mieli sitä ohjaa, ja välittää ne tunteet, joita mieli valitsee kokea. Mutta itsessään se ei tunne mitään.

Vain mieli voi oppia ja ainoastaan mieli pystyy ajattelemaan ja luomaan. Kehon avulla tehdään havaintoja, jotka esitetään mielelle tietoisuudessa. Niitä esitetään sinulle, sinua varten. Silloin kun valitset, mitä haluat havaita tai kokea tai tuntea – mitä pidät arvokkaana ja rakkaana – tulet samalla valinneeksi, mitä jätät valitsematta. Sillä tavalla ”tuomitsemalla” ”poimit” näkemäsi maailman esiin. Kuitenkin valintoja on oikeastaan vain yksi, josta muut seuraavat, vaikka niitä näyttäisi olevan lukemattomia. Sillä voit valita joko Jumalan tai egon.

 

 

Levollinen havaitseminen

 

Sen oppiminen, mitä valita ja mitä välttää kokeakseen onnea johtaa onnellisiin, levollisiin näkyihin. Sen opettaminen kuuluu Elämän puolesta puhuvan Äänen tehtäviin, mutta myös kokemus on hyvä opettaja. Sillä se joka oppii kokemuksesta, että yhdenlainen valinta tuo onnea ja rauhaa ja toisenlainen kurjuutta, ei tarvitse vahvistusta eikä vakuuttelua, että asia on niin.

Ennen kuin sen on lopullisesti oppinut, on hänen saattanut olla tarpeen jonkin verran toistaa haluamaansa valintaa, jotta siitä on tullut tottumus; mehän tiedämme, että omat tavat eivät välttämättä muutu heti kokonaan valitsemalla yhden kerran toisella tavalla – vaikka sekin on mahdollista. Jokainen toki haluaa aina mieluiten onnea. Kuitenkin ego sekoittaa onnen ja kurjuuden keskenään, jolloin se mitä ego pitää onnena johtaa todennäköisesti johonkin pelkoon tai itsensä riistämiseen, jotka ovat sen päämääriä. Tällöin se mikä todella tuo onnea ja mielihyvää, seuraa valitsemisesta omaa egoaan vastaan mutta oman Itsensä hyväksi.

Tarkoitus on sanoa, että jos haluat muuttaa jotakin tapaasi tai muuten järjestää elämääsi, sinun ei tarvitse tuomita itseäsi eikä valintojasi. Ole vain rehellinen itsellesi siinä, millainen olo tai tunne jostakin sinulle tulee, ja päätä sitten, onko se sitä mitä haluat vai ei. Sinun ei myöskään tarvitse toistaa muiden kokemuksia, jotta voisit oppia niistä.

Sen oivaltaminen, että keho ei olekaan se, joka oppii, voi tuntua aluksi vähän omituiselta. Joitakin mielenkiintoisia ja hauskoja asioita voi tapahtua kuin itsestään, vaikka ne ovat seurauksia omista valinnoista. Ihmeellä tarkoitetaan havaitsemisessa tapahtuvaa muutosta unesta heräämisen suuntaan. Niin ollen sinä pystyt niitä myös tekemään. Ihmeiden avulla voidaan muun muassa nähdä asioita oikein, oikeissa mittasuhteissa ja nähdä se, mitä on nyt. Ne voivat muuttaa aikaa ja havaitsijan perspektiiviä aikaan, ja myös aiheuttaa ”tavallisesta” poikkeavia ajanjaksoja.

 

 

Ei-fyysinen näkökyky näkee muodon läpi

 

Todellinen näkökyky, joka seuraa varmuudella tuomitsemattomuudesta ja anteeksiantamisesta, voi avautua aluksi jonkinlaisina satunnaisina oikeinnäkemisen välähdyksinä. Joinain sellaisina hetkinä näkemäsi maailma saattaa näyttää sinusta jotenkin surrealistiselta tai epätodelliselta tai unenomaiselta, vaikka sen ulkoinen muoto sinänsä ei tuosta vain muuttuisikaan. Ihmeiden oppikurssissa on maininta, että on mahdollista nähdä myös jonkinlaisia valoilmiöitä [H15.3] – vaikkapa esineiden ympärillä tai näkökentän laitamilla. Mutta mitään mahdollista ilmiötä ei tarvitse pelätä. Jos koet jotain sellaista, niin ne ovat vain tilapäisiä merkkejä, että sisäiset silmäsi ovat avautumassa. Jos et koe mitään merkkejä, niin siitä ei seuraa, että tekisit jotakin väärin. Sillä silloin kun havaitset oikein, hetkenkin, ymmärrät havaintojasi. Todellisiin havaintoihin liittyvää tietoa et ehdi myöskään ajattelemaan etkä epäilemään, ennen kuin jo käsität sen olevan totta. On myös mahdollista, että joitakin asioita näyttää tapahtuvan samalla hetkellä, kun ajattelet niitä.

Todellista näkökykyä sanotaan joissakin yhteyksissä henkiseksi näkökyvyksi, ehkä siksi että se katsoo muodon ”ohi”. Niin kuin televisiota katsottaessa ei yleensä katsota todella televisiota vaan sen ”läpi” ohjelmiin. Henkinen näkökyky näkee kaikessa saman valkeuden, kaiken sellaisena kuin se on. Se ei näe tyhjän tilan toisistaan erottamia erillisiä ja eri nimisiä osia, vaan pitää kaikkea yhtenä. Se ei myöskään rajoitu siihen mitä silmät auki voi nähdä. Pystyt näkemään myös silmät kiinni.

Tätä asiaa voi lähestyä vaikka pitämällä silmiään kiinni erilaisissa ympäristöissä. Todennäköisesti olet silloin tietoinen kehostasi, ja voit kuulla puhetta tai muita ääniä, jos paikassa on ihmisiä. Missä ne äänet kuulet, se on yhtä ja samaa mieltä, joka on kaikessa, kaikille yhteinen. Sitä voi kokeilla myös telkkaria katsoessa, tai kuunnellessa silmät kiinni; jos keskityt kuuntelemaan sanoja millään tavalla arvostelematta niitä, huomaat jossakin vaiheessa, että tiedostat ilman aikaviivettä sanat joita ”siellä” puhutaan. Silloin olet sanojen tuolla puolen niiden tarkkailijana. Kaikki äänet kuuluvat samassa mielessä, joka on niistä silloin tietoinen. Tuon tietoisuuden ”taustalla” on oleminen, ikään kuin siinä rajapinnan takana. Ja tuo oleminen, rakkaus, on sama aina ja kaikkialla ja on aina ollutkin. Se ei muutu koskaan. Siinä on sinulle kuuluva suuruus ja rauha ja hiljaisuus. Oleminen on todellista, ollessasi myös siinä mitä teet.

Mieli on riippumatta siitä, millaisissa kuorissa tai kansissa tai muodossa se näyttää olevan. Se voi olla tietoinen kehosta ja aistihavainnoista, mutta se ei voi olla sisällä kehossa. Et siis voi oikeasti olla kehossa etkä rajoittua siihen.

Juuri sitä, että mielet eivät ole päässä, saati sitä että ne voivat olla tietoisia – että ajatukset näyttävät olevan kehon ulkopuolella – sitä maailman ajatustavan on hankala käsittää. Sillä sen mukaan jos piirrät A4-paperiarkin keskelle pisteen, tuota pistettä pidetään kehona – sinuna –  jota ympäröi erillinen maailmankaikkeus. Kun taas päinvastaisessa ajattelutavassa se piste on näkemäsi maailma, joka on tietoisuudessasi. Ja jonka ”taustalla” on mielesi, joka on Jumalan Mielessä.

Eräs kanadalainen kirjailija on kuvannut olemustamme scifi-kirjassaan seuraavasti:

”Luuletteko että teidän atominne ovat jotenkin erilaisia kuin tuon tuolin, jossa istutte, auringon tai vaikka Kung Pao -kanan atomit? – – Eivät ne tietenkään ole. – – Ei ole kovinkaan tärkeää mistä teidät on tehty. Kaikki maailmankaikkeudessa on tehty samasta aineesta. – – Teidän olemuksenne, kuten sitä nimitätte, on tietoa. Ei ole väliä mistä materiaali tulee. Uskotteko sitten, että on merkitystä milloin se tulee?”

(Heräilevät jumalat – Neuvel, s. 61-62)

 

 

Syytön mieli

 

Mieli ei pysty hyökkäämään mitään eikä ketään vastaan, eikä kukaan koskaan kuvittele hyökkäävänsä mieltä vastaan. Koko ajatuskin on järjetön, kun mieliä on perimmiltään yksi. Kuka sen vihollinen siis olisi? Ketä tai mitä vastaan se silloin kävisi?

Sinä olet haavoittumaton, itse asiassa kuolematon, etkä sinä voi hyökätä ketään vastaan, eikä kukaan sinua vastaan. Ainoastaan heikot ja voimattomat ja pelokkaat voivat kuvitella hyökkäävänsä, koska voimalla ja rakkaudella ei voi olla vihollista. Viha, eräs pelon muoto, ei ole milloinkaan oikeutettua eikä siihen koskaan ole mitään todellista syytä. Pelko on oikeastaan rakkauden pyyntö, vetoomus sen saamiseksi. Mutta ei pidä kuitenkaan aliarvioida sitä, mitä vihan heijastaminen ulospäin näennäisesti saattaa maailmassa saada aikaan.

Henkilö joka yrittää vahingoittaa toista ihmistä tai suunnittelee sellaista etsii kiertotietä itsensä (egonsa) tuhoamiseen, eikä kenenkään muun. Se on hänen syvää vihaa häntä itseään kohtaan, ei muita. Ja se on syyllisyyttä, joka pyytää rangaistusta. Vihasta tai syyllisyydestä ei kuitenkaan pääse eroon sillä tavalla, että se vieritetään jonkun muun kontolle (tai omaan kehoon).

Vihasta ja syyllisyydestä pääsee eroon antamalla anteeksi, joka poistaa kaikki menneet tuskat omasta mielestä. Se ei kuitenkaan välttämättä heti onnistu silloin, jos kokee olevansa loukattu, koska loukkaantuminen ja anteeksiantaminen poissulkevat toisensa. Mutta silloinkin sitä voi ensin yrittää olla samastumatta kielteisiin tunteisiin, toimimatta niiden ohjaamana – antaa niiden mennä. Ehkä joskus helpommin sanottu kuin tehty. Mutta mitä nopeammin pystyt antamaan anteeksi silloin kun se on tarpeen, sitä vähemmän kärsit itse. Juuri anteeksiantaminen suo myös todellisen näkökyvyn ja mahdollistaa ihmeet ja Itsen muistamisen.

Sinä olet täydellinen ja täydellisen syytön, niin kuin lähimmäisesikin ovat. Ei ole milloinkaan mitään syytä myöskään itsesyytöksiin, koska sinä et ole luonut itseäsi. Ainoastaan ego voi tuntea syyllisyyttä tai olevansa loukattu tai torjuttu, etkä sinä ole se. Puolustautumattomuus on voimaa tarkoittaa puolustautumattomuutta omaa henkeään vastaan, joka on meissä kaikissa asuva todellinen voiman lähde. Tässä hetkessä on turvallisuus ja rauha. Rakkaus on aina läsnä, vaikka sitä ei aina tiedostaisikaan. Elämäniloa ja hyvinvointia sinulle. 💜