Ei-fyysinen näkökyky näkee muodon läpi
Todellinen näkökyky, joka seuraa varmuudella tuomitsemattomuudesta ja anteeksiantamisesta, voi avautua aluksi jonkinlaisina satunnaisina oikeinnäkemisen välähdyksinä. Joinain sellaisina hetkinä näkemäsi maailma saattaa näyttää sinusta jotenkin surrealistiselta tai epätodelliselta tai unenomaiselta, vaikka sen ulkoinen muoto sinänsä ei tuosta vain muuttuisikaan. Ihmeiden oppikurssissa on maininta, että on mahdollista nähdä myös jonkinlaisia valoilmiöitä [H15.3] – vaikkapa esineiden ympärillä tai näkökentän laitamilla. Mutta mitään mahdollista ilmiötä ei tarvitse pelätä. Jos koet jotain sellaista, niin ne ovat vain tilapäisiä merkkejä, että sisäiset silmäsi ovat avautumassa. Jos et koe mitään merkkejä, niin siitä ei seuraa, että tekisit jotakin väärin. Sillä silloin kun havaitset oikein, hetkenkin, ymmärrät havaintojasi. Todellisiin havaintoihin liittyvää tietoa et ehdi myöskään ajattelemaan etkä epäilemään, ennen kuin jo käsität sen olevan totta. On myös mahdollista, että joitakin asioita näyttää tapahtuvan samalla hetkellä, kun ajattelet niitä.
Todellista näkökykyä sanotaan joissakin yhteyksissä henkiseksi näkökyvyksi, ehkä siksi että se katsoo muodon ”ohi”. Niin kuin televisiota katsottaessa ei yleensä katsota todella televisiota vaan sen ”läpi” ohjelmiin. Henkinen näkökyky näkee kaikessa saman valkeuden, kaiken sellaisena kuin se on. Se ei näe tyhjän tilan toisistaan erottamia erillisiä ja eri nimisiä osia, vaan pitää kaikkea yhtenä. Se ei myöskään rajoitu siihen mitä silmät auki voi nähdä. Pystyt näkemään myös silmät kiinni.
Tätä asiaa voi lähestyä vaikka pitämällä silmiään kiinni erilaisissa ympäristöissä. Todennäköisesti olet silloin tietoinen kehostasi, ja voit kuulla puhetta tai muita ääniä, jos paikassa on ihmisiä. Missä ne äänet kuulet, se on yhtä ja samaa mieltä, joka on kaikessa, kaikille yhteinen. Sitä voi kokeilla myös telkkaria katsoessa, tai kuunnellessa silmät kiinni; jos keskityt kuuntelemaan sanoja millään tavalla arvostelematta niitä, huomaat jossakin vaiheessa, että tiedostat ilman aikaviivettä sanat joita ”siellä” puhutaan. Silloin olet sanojen tuolla puolen niiden tarkkailijana. Kaikki äänet kuuluvat samassa mielessä, joka on niistä silloin tietoinen. Tuon tietoisuuden ”taustalla” on oleminen, ikään kuin siinä rajapinnan takana. Ja tuo oleminen, rakkaus, on sama aina ja kaikkialla ja on aina ollutkin. Se ei muutu koskaan. Siinä on sinulle kuuluva suuruus ja rauha ja hiljaisuus. Oleminen on todellista, ollessasi myös siinä mitä teet.
Mieli on riippumatta siitä, millaisissa kuorissa tai kansissa tai muodossa se näyttää olevan. Se voi olla tietoinen kehosta ja aistihavainnoista, mutta se ei voi olla sisällä kehossa. Et siis voi oikeasti olla kehossa etkä rajoittua siihen.
Juuri sitä, että mielet eivät ole päässä, saati sitä että ne voivat olla tietoisia – että ajatukset näyttävät olevan kehon ulkopuolella – sitä maailman ajatustavan on hankala käsittää. Sillä sen mukaan jos piirrät A4-paperiarkin keskelle pisteen, tuota pistettä pidetään kehona – sinuna – jota ympäröi erillinen maailmankaikkeus. Kun taas päinvastaisessa ajattelutavassa se piste on näkemäsi maailma, joka on tietoisuudessasi. Ja jonka ”taustalla” on mielesi, joka on Jumalan Mielessä.
Eräs kanadalainen kirjailija on kuvannut olemustamme scifi-kirjassaan seuraavasti:
”Luuletteko että teidän atominne ovat jotenkin erilaisia kuin tuon tuolin, jossa istutte, auringon tai vaikka Kung Pao -kanan atomit? – – Eivät ne tietenkään ole. – – Ei ole kovinkaan tärkeää mistä teidät on tehty. Kaikki maailmankaikkeudessa on tehty samasta aineesta. – – Teidän olemuksenne, kuten sitä nimitätte, on tietoa. Ei ole väliä mistä materiaali tulee. Uskotteko sitten, että on merkitystä milloin se tulee?”
(Heräilevät jumalat – Neuvel, s. 61-62)