Tähän alkuun haluan sanoa, ettei tarkoitukseni ole yrittää muuttaa ketään toista ihmistä, eikä sen puoleen maailmaakaan. Tai kenenkään uskomuksia.
Päämäärä määrittelee lopputuloksen, joten on paikallaan selventää se. Uskon, että totuus on olemassa. Koska hei, joko totuus on olemassa, tai sitten mikään ei ole totta. Mutta jos mikään ei ole totta, sen pitää olla totta. Minun päämääräni on totuuden kokeminen. En tiedä mitä se merkitsee, mutta uskon, että siihen liittyy sisäinen rauha, onni ja ilo. Tietä päämäärään en itse tunne enkä tiedä, mutta todellisuudella on (vain yksi) Opas, joka sinne mielihyvin johdattaa. Hän on se sisäinen Ääni.
Olet varmasti joskus nähnyt sellaista unta, josta herättyäsi sinulla on ollut iloinen ja onnellinen olo koko päivän. Selvästikään valveilla näkemäsi maailma ei tuolloin ollut syynä onnellisuuteesi, joten mikä sen sai aikaan? Ehkä olet myös joskus nähnyt unia, jolloin kehosi reagoi aivan kuin valveilla ollessasikin. Mihin se reagoi, jos ei ulkoisiin tapahtumiin?
Mielen näennäinen osittuminen

Alkulähteestä näennäinen eroaminen on vain toinen ilmaisu mielen jakautumiselle. Ensin on Rajattomuus, jossa ilmeni yksinkertainen ajatus ”jostain muusta.” Mieli jakautui tietoiseen ja tiedostumattomaan.

Taivas ei ole tietty paikka – se on tietoisuutta ykseydestä ja rakkaudesta, mikä juuri on ilo. ”Siellä” ei tarvitse valita minkään välillä. Mutta mielen jakautuessa pystyit valitsemaan. Voit valita PH:n tai egon suhtautumistavan kaikkeen, mitä näyttää tapahtuvan.
Silloin kun halusit kokea, millaista olisi olla erillinen yksilö, valitsit egon tavan ja pyöräytit maailmankaikkeuden, jotta voisit nähdä kaiken ulkopuolellasi. Valinnanvapauttasi et kuitenkaan voi menettää.

Mielen jakautuessa siinä säilyi kokonaisuuden piirteitä. Niin kuin se, että mielen ollessa lähes kokonaan tiedostumaton vastaa se aika-avaruus -universumia, joka on ihmisille enimmäkseen tuntematon. Universumissa itsessään musta aukko edustaa vertauskuvallista paluulippua Kotiin. Jäävuoresta ja Internetistä suurin osa on pinnan alla. Fyysinen näköaisti kohdistuu tarkasti kapeahkolle kaistaleelle kerrallaan, näkyvän valon aallonpituus on pieni osa kaikista aallonpituuksista jne.
Kun joku sitten kyllästyy egon tulkintaan maailmasta ja alkaa kuunnella sen sijaan sisäistä Ääntään – ja suuntaa mielen eheytymistä tai ”Valoa, Isää” kohti – kätkettyä syyllisyyttä Luojasta eroamisesta voi nousta aluksi pintaan. Silloin se henkilö saattaa tuntea ahdistusta, jota haluaisi paeta. Ei ole mitään syytä pelkoon, mutta jos kuitenkin tunnet sitä, pysyttele vain hiljaa ja tiedä, että Luoja on Rakkaus eikä pelko. Se menee ohi.
Aistihavainnot
Ajatuksesi ovat mielessäsi ja ne rakentavat näkemäsi maailman. Se on sisäisen tilan ulkoinen kuva. Havaitset niin kuin ajattelet. Siksi ei ole mitään järkeä yrittää muuttaa maailmaa – se kun ei tee sinulle mitään eikä pysty muuttumaan, koska se edustaa ajatuksiasi ja on pelkkä seuraus. Mutta jos muutat mieltäsi ja ajatuksiasi, maailma muuttuu vastaavasti.

Aistihavainnot ovat pelkkä peili. Ensin katsot sisällesi, ja sitten havaitset ulkopuolellasi sen, mitä siellä näit. Siksi löydät sen, mitä etsit sisältäsi. Kun sinulla on jokin päämäärä, aistisi etsivät sen mukaisia todisteita ja todistajia – joten näet sen mitä haluat nähdä. Päätät tietysti itse päämäärästäsi, jolloin sinä olet vastuussa omista kokemuksistasi. Se mitä koet ulkoisessa maailmassa on kuitenkin pelkkää varjoa siitä, mitä sisälläsi oikeasti on meneillään.
Mieli on voimakas. Näyttihän koko aika-avaruuden projektio syntyvän pelkästään yhdestä ajatuksesta ja muutamasta valinnasta. Ajattelu saa siis aikaan muotoa jollain tasolla, ja sinulla on vapaus ajatella mitä tahansa. Erilaisista ajatuksista on erilaiset seuraukset; Rakkaudettomat ajatukset tai tuomitseminen aiheuttavat pelkoa – rakastavat ajatukset tai anteeksiantaminen antavat rauhan, kuten myös hiljaisuus. Voit halutessasi sallia Korkeamman itsesi ohjata ajatteluasi; Ja voit myös pyytää Häneltä milloin vain rauhaa, ja sitten luottaa myös saavasi sen.
Koska ajatukset ovat mielessä eikä kohteessa, kaikki maailmaa ja toisia ihmisiä koskevat ajatuksesi ovat viestejä sinulle itsellesi. Ne määrittelevät osaltaan sen, millainen tunne sinulla omasta itsestäsi on.
Unennäkijä

Sinä teit näkemäsi maailman, mutta et luonut itseäsi, ja siinä on pelastuksesi. Olet unennäkijä, etkä uni. Tavallaan kuin elokuvateatterin projektori, josta filmi heijastetaan valkokankaalle sen sijaan, että olisit itse kuvat. Valkokangas vastaa tietoisuuttasi ja kuvat mielesi vertauskuvallista sisältöä. Unta ei näe kukaan muu, koska ei ole ketään muuta.
Inception -leffassa kuvataan aika hyvin unennäkijää ja sen vaikutusta unessa ilmeneviin kuviin. Siinä ei vain mainittu, että myös valvetasolla on unennäkijä, ellei sen leffan loppu juuri sitä vihjaa. Siihen liittyen täytyy vielä sanoa, että maailmasta ei herätä ’kuolemalla’. Avatar on myös elokuva, jossa unta nähdään eri paikassa kuin missä hahmo näyttää olevan.
Mieli ei ole aivoissa, mutta aivot ja keho näyttävät olevan mielen sisällä. Harva jos kukaan silti sanoo, etteikö kokisi olevansa joku, jolla on keho tai joka on kehossa. Et kuitenkaan oikeasti ole kehossa, etkä sen puoleen koko aika-avaruudessakaan, vaan ne ovat ulkopuolellasi. Keho on projektion kokemuksellinen puoli. Kehosi, maailma ja universumi reagoivat mielesi pyrkimyksiin ja ajatuksiin.